lauantai 13. lokakuuta 2012

Murmelipäivä - näitä lisää!

Hyvä hyvä, tuotanto keksii omaperäisiä juttuja asukkaiden toteutettavaksi! Loistavaa!
Bill Murray eli aikoinaan omaa murmelipäivää ehkä hieman kokonaisvaltaisemmin, mutta Big Brotherin mittakaavalla krapula-aamun uudelleen eläminen oli aika loistokeksintö. Tämän saman vedonhan voi jatkossakin vetää, kun asukkaat oikein töppäilevät ja ovat huonolla hapella.

Murmelipäivä olisi ollut aivan upea juttu Annen talossa ollessa, kun tämä olisi esimerkiksi joutunut kokkaamaan kolmasti aamiaisen.. Mutta hei, menihän tämä näinkin.

On vähintään absurdia että sitä on jo tottunut Markuksen naisten hepeneissä kulkemiseen. Menisiköhän miehellä loppukausi mekko päällä?

Sitä voisi alkaa taas tiiviimmin seuraamaan ohjelmaa, jos tällaisia kivoja koukkuja tulee. Huomenna on paljon pelissä, kun Katarinalla on jälleen mahdollisuus lähteä talosta pois. Johannahan kuuluisi jäädä taloon, joten jos toisin käy, on koko kausi mennyt lähestulkoon väärin.