tiistai 14. elokuuta 2012

Big Brother und Julkkikset

Julkkikset ja Big Brother, mitäpä tuosta olisi mieltä..
Subin uutisissa on kuvakooste talossa vaikuttaneista julkkiksista. Osa on ollut esiintymässä, osa asukkaina. Joku kumpaakin.
Viime vuonna asukkaana nähtiin Matkaopas Tamer. Tänä vuonna olemme saaneet miettiä, josko Matkaopas Janne muuttaa Isonveljen valvovan silmän alle.
Myös Elina Viitanen teki visiitin asukkaana, samoin olemme nähneet Martina Aitolehden. Muitakin.

Tarvitsemmeko julkisuudessa edes osittain piipahtaneita ihmisiä taloon asukkaiksi? Mielestäni emme. Perusteena on se, että jos henkilö on jo entuudestaan jotakin kautta tuttu, on hänestä ehtinyt tekemään vaikutelman. Big Brotherin viehättävyyteen kuuluu nimenomaan ensivaikutelman tekeminen ja sen seuraaminen, miten kokonaisvaltaisesti sitä olikaan väärässä, vai oliko sittenkin oikeassa jostakin.
Talon julkkikset ovat lisäksi ehkä pienemmän luokan staroja kuin mitä olisi mielekästä seurata. Tunnetummat ihmiset esiintyvät omana itsenään vaikkapa Linnan Tähdissä, kun taas BB-taloon tullaan enemmänkin vahvistamaan oman nimen muistijälkeä katsojien aivoissa. BB-maailmassa julkku=tyrkky=ällöttävä pyrkyri. Noin niin kuin lähtökohtaisesti.

Itse haluan oppia tuntemaan Naapurin Hilman sielunmaisemaa ja käyttäytymistä, kuin Ihqu-Liisan tekoripsien liimavaluongelmia. Toki, molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet sekoilla humalassa, mikä taas menee uteliaisuuslistan kärkeen, mutta silti...

Julkkuvapaa kausi? Jookosta?