sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hei hei, Ira! (wtf! 2)

Ja näin taas. Yleisön antamien äänien perusteella talosta sai häädön sellainen, jonka ei olisi tarvinnut sitä saada. Kolmas häätö, kolmas väärä henkilö pihalle. Äänestystilanteen vatvominen aiheuttaa tämän. Tilannetta ei pitäisi näyttää kuin kerran tai kaksi, ja vähintään puoli tuntia ennen äänestyksen loppumista. Tilanteessa keskivaiheilla oleva on se joka tippuu, kun viimeistä kertaa palkit näytetään.

Iran myötä Big Brother -talosta häviää huumoria, jämäkkyyttä, erilaista sisältörikkautta, sekä ennen kaikkea hauskaa ja vilpitöntä kännisekoilua.

Ensi viikon viikkotehtävä on sirkusaiheinen. Voitteko kuvitella jo sielun silmin Katarinan, joka sanoo että ei tykkää sirkuksesta eikä siksi innokkaasti eläydy tehtävään? Saamari.