sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sarah ulos talosta! (Wtf!?)

Oukei.
Enpä olisi taaskaan osannut odottaa häädön tulosta.. Sarah lähetettiin kotimatkalle.

Vähintään odottamatonta. Katarina saa jäädä itkemään ja/tai muuten vain passiivisena oleskelemaan vielä yhdeksi viikoksi. Ensimmäisellä kaudella voittajaksi selviytynyt Perttu oli toistuvasti häätöuhan alla, mutta yleisö piti hänestä sitten lopulta eniten. Katarinassa ei ole mitään sellaista mikä tekisi hänestä ansiokkaan voittajan.
En nyt tiedä onko Sarahissakaan, mutta ei hänen olisi välttis vielä tarvinnut lähteä.

Jos katsoit lähdön hetkeä, saatoit huomata miten vähän Tommi ulkoisesti reagoi neitosensa lähtöön. Pieni äijämäinen hali, ei muuta. Taitaa Tommi olla tyytyväinen, saa edetä seuraavaan kohteeseensa.

Sarah jatkaa häädettyjen ihmisten jatkumoa, jossa talon jättänyt ihminen jättää sen neutraalilla tavalla, ilman helpotuksen huokausta katsojan (allekirjoittaneen) taholta. Sarah ei lähtenyt talosta koska olisi sen ansainnut, vaan lähti koska näin nyt vain kävi.

Kun Sarahkin on poissa pelistä, keskittynee Teijan selän takana puhuminen yhä tiiviimmin Johannaan ja Katarinaan. Katsotaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Mielenkiintoisemmaksi tulisi mennä; sirkustehtävä oli hyvä askel oikeaan suuntaan, seuraavaksi olisi paikallaan aiemmin ehdottamani alkoholiviikko.